Bryssel, Euroopan parlamentti ja kolmas viikko leikkurissa

 Pian alkaa kolmas viikko vaihdossa olla takanapäin. Työviikko menee kyllä todella nopeasti ja sitä huomaa, että taas on uusi viikonloppu.

Viime viikolla käytiin Brysselissä ja samalla reissulla Euroopan Parlamentissa. Saatiin suomalainen opastus, ja oli mukavaa, kun vaihteeksi sai koko päivän puhua suomea. Lähistöltä löytyi myös Merimieskirkon suomikauppa, josta löytyi tuttuja suomalaisia karkkeja. Oli erikoinen, mutta hauska fiilis, kun myyjät palvelivat suomen kielellä.

Pari iltavuoroa olen leikkurissa nyt tehnyt. Mulla on iltavuoro aina kerran viikossa, muut ovat aamuvuoroja. Haasteita harkassa on riittänyt, mutta nyt tuntuu, että oma-aloitteinen osallistuminen on koko ajan helpompaa ja osaa jo toimia itsenäisemmin. Voisinkin siis sanoa, että kehitystä on tapahtunut. Osaan jo mm. valmistella potilaan ennen leikkausta ja yleisimmin käytetyt lääkkeet melko itsenäisesti. Yhtenä päivänä harjoittelin puolet päivästä kanylointia, mikä oli hyödyllistä ja toi päivään kivasti vaihtelua, sillä yleensä saatan olla lähes koko päivän samassa leikkaussalissa. Lisäksi kanylointia on aiemmissa harkoissa tullut harjoiteltua hyvin vähän, joten päivä olit todella hyödyllinen itselleni.

Uusia leikkauksia, joita tällä viikolla olen nähnyt on mm. lonkkamurtuma- ja lonkkaproteesileikkaukset, trakean asentaminen sekä laparotomia. Joka viikko on tullut jotakin uutta ja ensi viikolla menen katsomaan sektioita. Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta en ole leikkauksissa voinut pahoin, vaikka sitä pelkäsin, ennen harkkaa. Kun potilas on peitetty steriileillä liinoilla ja leikkaus on siisti, ei sitä oikein edes tajua, että siinä on oikea ihminen, jota leikataan.

Eroja Suomen ja Belgian terveydenhuollon välillä löytyy jonkin verran. Koska en ole Suomessa työskennellyt hoitajana leikkurissa, en myöskään voi suoraan verrata, mitä eroja on Suomen ja Belgian leikkausosastoissa. Ja käytännöt varmasti vaihtelevat myös paikkakunnittain molemmissa maissa. 

Yksi ero on kuitenkin se, että hygienian taso on Suomessa korkeampi. Olen ollut laitoshuoltajana kesän leikkurissa, joten kokemuksesta tiedän, että Suomessa leikkaussalit siivottiin kunnolla myös leikkausten välissä. Täällä taas jokaisen johdon pyyhkiminen, joka on ollut potilaassa kiinni ei ole niin justiinsa. Maskien käyttö on pakollista, kun ollaan potilaiden kanssa tekemisissä, mutta niitä on saatavilla vain harvoissa paikoissa, yleensä ainoastaan leikkaussalin yhteydessä olevassa huoneessa, jossa voi suorittaa kirurgisen käsienpesun. Myös käsidesiä on vähemmän saatavilla ja esimerkiksi vessoista ja kahvihuoneesta se puuttuu kokonaan. Hanskoja esimerkiksi lääkkeiden valmistuksessa tai kanyloinnissa ei käytetä ollenkaan. Täällä lääkärit, niin kirurgit kuin anestesialääkäritkin valmistelevat potilaan leikkausta varten yhteistyössä hoitajien kanssa. Aluksi oli melko hämmentävää, kun steriilejä liinoja laittava henkilöä olikin lääkäri eikä hoitaja. Nyt se tuntuu jo täysin normaalilta.

Viime viikonloppuna käytiin myös japanilaisessa puutarhassa Hasseltissa, jonne hostpariskunta otti meidät mukaan. Käytiin siellä heidän ystäväpariskunnan kanssa ja siellä oli ryhmä muitakin eläkeläisiä. Puutarhakierroksen jälkeen mentiin syömään lounasta. Illalla tuli hostpariskunnan pojan perhe illalliselle ja syötiin sekin yhdessä. Täällä kulttuuri on hyvin yhteisöllinen ja perhekeskeinen, ja aikaa vietetään paljon ystävien ja perheen kanssa. Ihmisten avoimuus ja ennakkoluulottomuus on tehnyt sopeutumisen melko helpoksi, ja tavallaan sitä on kuin osa perhettä. Hostperheessä asumisen etuna onkin se, että saa paremmin käsityksen paikallisesta kulttuurista verrattuna siihen, että asuisi jossain opiskelija-asunnossa.